Helsinki Line Dancersin opetukset (alkeiskurssi ja alkeisjatkokurssi 1) järjestetään vuoden 2027 tammikuusta huhtikuun alkuun Mellunmäen ala-asteen tiloissa (Rukatunturintie 14, 00970 Helsinki).

Linkki opetuspaikkaan (linkki avaa uuteen ikkunaan Google Maps -kartan). Ohjeet kuinka saapua koululle autolla, julkisilla tai kävellen ovat koulun esittelyn jälkeen.

Map of the Mellunmäki elementary school grounds.
Satellite picture of the school of Mellunmäki elementary.
Picture of the doorbell that needs to be rung.


Tanssimme Mellunmäen ala-asteen liikuntasalin tiloissa. Tilaa meillä on käytettävissä 240 neliötä.

Huomaathan että saliin ei voi saapua ulkokengillä tai mustapohjaisilla kengillä joista jää jälkiä tanssisalin lattiaan. Ulkokengät tulee jättää pukuhuoneeseen. Jälkien siivous on veloitettavaa työtä, ja veloitus peritään meiltä jos me olemme tilan sotkeneet, eli huolehditaan kaikki omasta siisteydestämme, myös pukuhuoneissa.

Lattia on sisäliikuntalattia, sisätiloihin tarkoitetuille kengille sopivan liukas, joskin mukaan voi ottaa kengän päälle laitettavan sukan jos haluaa pelata varman päälle.

Door to the locker rooms at Mellunmäki elementary school.

Ovesta päästyäsi, kulje portaat alaspäin (kuva alla).

Hallway to the locker rooms at Mellunmäki elementary school.


Saliin ei tule tuoda muuta kuin mahdolliset arvoesineet ja juomapullot, jotta tilaa salista viedään mahdollisimman vähän. Muistathan myös siivota jälkesi poistuessasi pukuhuoneesta! Tilat tulee jättää samaan kuntoon kun sinne saapuessa, ja tämä koskee myös pukuhuoneita.

Alkeisjatkokurssi 1:n jälkeen tulee tiloista poistua reippaasti, sillä koulun hälytykset menevät päälle hieman tunnin päättymisen jälkeen. Hälytysten aktivoitumisen jälkeen tiloissa liikkuminen laukaisee hälytyksen – ja aiheuttaa meille laskun jonka luonnollisesti perimme lyhentämättömänä hälytyksen aiheuttajalta.

Kun saavut autolla koululle, aja Naulakalliontietä kunnes näet joko vasemmalla (tullen Naulakalliontietä pitkin) tai oikealla (tullen Vaarnatietä pitkin) alla olevan kyltin. Käänny kyltistä koulun alueelle.

Vinkki viitonen: Jos tulet Kontulan kautta, älä käänny heti näistä alla olevista valoista oikealle. Sen sijaan käänny risteyksen jälkeen ensimmäisestä käännöksestä oikealle (ohitat bussipysäkin). Näin pääset Naulakalliontielle jota ajelet suoraan kunnes saavut koululle. Jos käännyt näistä valoista oikealle, päädyt aikanaan perille Vaarnatien kautta, joka ei koukkaa paljon, mutta koukkaa silti hieman turhaan.

Picture of traffic lights.

Mellunmäen koulun pihalla ja sen lähialueilla on jonkin verran parkkipaikkoja jos tietää mihin pysäköidä. Alla on käyty läpi eri pysäköintialueita johon auton voi jättää.

Pysäköintipaikat numeroilla.

1. Suositelluin parkkipaikka. Tälle parkkipaikalle pääset kun alla olevassa kuvassa (jossa näkyy parkkipaikka numero 3 ja reitti parkkipaikalle numero 2) seuraat reittiä johon nuoli numero 1 osoittaa.

Valitse tämän jälkeen vasemmanpuoleinen reitti päästäksesi parkkipaikalle numero 1.

Alla on kuvia parkkipaikasta numero 1. Autoja mahtuu parkkipaikalle enemmän kun pysäköit ruutuihin ja keulan kohti aitaa, joten ethän pysäköi autoasi kylki aitaa kohti! Autoja parkkipaikalle mahtuu noin 15 kappaletta. Kuvan nuoli osoittaa kohdan josta aidan voi avata jotta pääsee koulun alueelle kiertämättä. Oikealla oleva tie on se mitä sinun pitää kävellä kun olet jättänyt autosi parkkipaikalle päästäksesi saliin.

Parking lot area 1.

Alla parkkipaikka kuvattuna toisesta kulmasta. Vasemmassa reunassa on reitti josta tullaan autolla.

2. Toinen parkkipaikka. Kuten parkkipaikalla 1, pysäköi tällä parkkipaikalla keula aitaa (tai seinää) kohti, ei niin että olisit kylki aitaa (tai seinää) kohti jotta parkkipaikalle mahtuu enemmän ihmisiä. Autopaikkoja on hiharavistelulla joku 30 kappaletta jos kaikki pysäköivät kiltisti. Kuvan nuoli osoittaa kohdan josta aidan voi avata jotta pääsee pysäköintialue 1:ltä koulun alueelle kiertämättä.

Parking lot area 2.

3. Alla oleva parkkipaikka näkyy kuvassa numerolla 3. Parkkipaikkoja tässä on 8-9 parkkipaikkaa.

Guide upon arrival at the school area via car.

4. Tämä on tienvarsipysäköinti josta ei ole erillistä kuvaa joten alle on laitettu aiempi satelliittikuva muistutukseksi. Pysäköinnissä ei ole mitään aikarajaa, eli voit jättää autosi Naulakalliontielle niin pitkäksi aikaa kun haluat.

Pysäköintipaikat numeroilla.

5. Tämä 24-tuntinen parkkipaikka sisältää autopaikat noin 30 autolle. Kävelymatka parkkipaikalta koululle on noin 2 minuuttia.

6. Kyseistä parkkipaikkaa suosittelemme jos kaikki edellä mainitut ovat täynnä, mutta tämä on siis myös vaihtoehto. Kyseessä on päiväkodin parkkipaikka, jossa paikkoja on noin 8 kappaletta. Illalla parkkipaikkojen pitäisi olla tyhjiä. Kävelymatkaa koululle on noin 3 minuuttia.

Alla oleva kuva näyttää oikealla bussipysäkin jossa jäädä pois jos saavut bussilla Itäkeskuksen suunnalta Itäväylää pitkin.

Saavutpa metroasemalta tai Itäväylältä kävellen, kuljet ensin tätä tietä ylös (alla).

Siitä jatkat tänne… (alla)

…sapuen lopulta tänne (alla). Mäen vasemmalla on harmaa betonimuuri jonka takana ovi saliin on.

Jos et jaksa kävellä tai sinulla on aikaa matkustaa pidempään, bussi 812 (kuva alla) saapuu koulun viereen.

Kyseinen pysäkki on koulun toisella puolella Naulakallion tien puolesta, mutta pysäkiltä kävelet vain mäen alas ja kuvassa keskellä oleva harmaa alue rakennuksen vasemmassa reunassa sisältää oven liikuntasaliin.


Jokin asia askarruttaa vielä mieltäsi? Ota yhteyttä meihin yhteyskanaviemme kautta (suosittelemme sähköpostia). Vastaamme viestiisi kun vain ehdimme.